lauantai 12. syyskuuta 2009

Kalastukseen käytettyjä päiviä ei lasketa elinpäiviä ynnätessä.



Oliko ensin muna vai kana? Ensin kuitenkin oli kala, sitten kalaruoka. Kalastin pikkupoikana ja teini-ikäisenä ja saamastani saaliista äitini valmisti kalaruokaa. Kuitenkin se touhu tapahtui aurinkoisina päivinä kesäkuukausina. Lopullisen kipinän kalaan lienen saanut 13-vuotiaana. Silloin perheemme kesämökkiä laajennettiin ja meillä hääri töissä kaksi timpuria. Juhannuksen tienoilla aurinko paistaa helotti ja päätin lähteä mato-ongelle läheiselle jyrkästi veteen viettävän kallioisen niemen kärkeen. Istuin lämpöisellä kalliolla ja ongen koho keinui lievän lounaistuulen luomilla laineilla. Särkeä ja ahventa nousi ämpäriin normaaliin tahtiin. Tuli syötin tarkistamisen aika. Vaihdoin tuoreen madon onkeeni ja heitin sen niin pitkälle kuin vapa ja siima antoivat myötä. Sitten vedin sitä hieman takaisin saadakseni ongen kohon sopivan matkan päähän. Silloin se iski. Vapa taipui, kaikki aistit valppaina, vapisevin käsin, kynnet valkeina aloin väsyttää koukkuun jäänyttä kalaa. Ihmisen muisti pätkii adrenaliinin noustessa eli en kaikkea sen jälkeistä muista, mutta maalle sen sain ja rannalla ahven punnittiin. Se painoi 530 g ja nyt astui kuvaan kesämökillämme olleiden timpurien rooli. Eikä sitä fileerattu hienosti kuten nykyisin nahattomaksi ja ruodottomaksi, ei. Se naulattiin viisituumaisella rautanaulalla pyrstöstä lankkuun ja suomustettiin.
Jokaisessa meissä asuu kalamies/kalanainen, jonka voidaan katsoa olevan geeneissä, veren perintöä. Ovathan esi-isämme tuhansien järviemme äärellä kalastaneet jo ammoisista ajoista saadakseen särvintä. Tuo 13-vuotiaana saamani ahven lienee ollut lopullinen puraisu joka jätti jälkensä, mutta kuitenkin muuhun ammattiin valmistumisen jälkeen kalastus jäi taka-alalle. Toki harrastelijakalastusta harrastin ja vanhemmalle veljelleni kelpasin verkkojen soutuun, joka olikin kova koulu.
Lopullisesti ”hurahdin” kalaan, ”jäin koukkuun” 80-luvun lopulla. Valmistin kalaruokaa kuten isät yleensä, perhe söi ja pojat kasvoi. Savustin kirjolohta ja muikkuja ja väliin piti mennä kun kolme poikaa ahmi savumuikkuja. Ei meidän perheessä lauantaisaunan jälkeen lenkkimakkaraa syöty. Ei, meillä herkuteltiin kalalla.
Suurten ikäluokkien (1945 – 1959) väestönosa, muuttakaa kasvukeskuksista maamme hienojen kalavesien äärelle ja kalastakaa, saatte lisävuosia elämäänne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti